Get to know me!

Ajattelin tehdä pienen Get to know me -postauksen, sillä en ole kovin paljoa täällä vielä itsestäni kirjoitellut. Viime vuonna blogeissa liikkuikin Get to know me -haaste, johon moni bloggaaja oli vastaillut. Näitä minun kysymyksiäni ei ole otettu näistä haasteista, mutta ihan varmasti samoja kysymyksiä sisältää kuin tuo tagi! Minusta olisi mukavaa tutustua teihin enemmän ja kiva, jos oppisitte tuntemaan minutkin paremmin. Tässä muutamia aika perusjuttuja, jotka halusin teille jakaa! 💜



Nimi ja ikä
Koko nimeni on Tiia-Maria, mutta ihan pienestä saakka minua on kutsuttu Tiituksi. Välillä tuntuu, että tunnistan sen nimen paremmin kuin oikean nimeni! Olen 28-vuotias, mutta syntymäpäiväni on joulukuussa, joten kohta jo 29! Horoskoopiltani olen jousimies, melko tyypillinen sellainen ja huumorintajuni vastaa hyvin sitä, mitä tästä horoskoopista sanotaan. Valitettavasti puujalkavitsit kuuluu valikoimaan! 

Asuinpaikka
Asun pääkaupunkiseudulla, jonne muutin vuonna 2016. Olen kotoisin Pohjois-Suomesta eli mie olen lappilainen 😄 Lappiin lähden melkeinpä joka kerta, kun mahdollisuus on lomailla. Siellä on ihana käydä ja nauttia rauhallisuudesta ja luonnosta, mutta toinen puoli minussa nauttii isomman kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista ja hälinästä!



Ammatti
Työskentelen henkilöstöhallinnon parissa ja koulutukseltani olen tradenomi. Olen lukenut avoimesta yliopistosta psykologiaa, joka on kiinnostanut minua kouluajoista lähtien. Varmaankin jonain päivänä lisäkouluttaudun jollakin saralla!

Musiikki
Tykkään tosi monenlaisesta musiikista, mutta ihan suurin suosikkini on Adele. I breathe that woman!  Olen ollut myös ehkä 5-vuotiaasta saakka Paula Koivuniemen fani ja tykkään kyllä hänestä vieläkin 😄 Pääasiassa suosin englanninkielistä musiikkia, mutta arvostan ja kuuntelen paljon myös suomalaisia artisteja.

Värit
En ole koskaan ollut väri-ihminen ja musta on aina kuulunut vakioväreihini. Tämä väri on se, jonka ystäväni valitsevat, jos minun lempiväriäni kysytään. Värimieltymykseni vaihtelee aika paljon sen mukaan, että mistä asiasta on kyse; vaatteissa tykkään esim. mustasta, vihreästä ja punaisesta, kun taas sisustuksessa suosin vaaleita sävyjä, kuten vanhaa roosaa, vedenvihreää, beigeä ja valkoista. Meikissä tykkään lämpimistä sävyistä, kuten oranssin ja punaisen sävyistä.

Eläimet ja lemmikit
Jotkut kutsuvat minua kettutytöksi, joka varmaankin johtuu siitä, että eläimet ovat minun heikko kohta ja surkuttelen ja säälin aina kaikkia eläinpoloja, joilla asiat ei välttämättä ole kovin hyvin. Olen mukana aina kaikissa lähipiirini eläintenpelastusoperaatioissa ja juuri syyslomalla saimme kotiutettua tätini kissan, joka oli päässyt livahtamaan ovenraosta ulos ja oli karkuteillä yli kuukauden verran. Tämä oli lomani kohokohta! Jos voittaisin vaikka lotossa, niin lahjoittaisin ison nipun rahaa maailman eläinten hyvinvointiin ja sen edistämiseen. Olen just se tyyppi, joka lässyttää kaikille vastaantuleville eläimille ja sydän sulaa kaikista erilaisista karvapalloista 💜 Mulla on itselläni kaksi kääpiövillakoiraa, jotka on mulle maailman rakkaimpia. Tykkään sekä koirista, että kissoista yhtä paljon, mutta koska puolisoni on allerginen kissoille, olen tyytynyt paijaamaan ystävieni ja perheeni kissoja senkin edestä. 😌


Tatuoinnit
Rakastan! Mulla on vain neljä tatuointia, mutta olen koko ajan ottamassa lisää 😁 En ole tatuointien suhteen kovin spontaani, vaan harkitsen aika pitkään ja tarkkaan, minne mitäkin otan. Siksi varmaan niitä on vasta se neljä! Olen haaveillut hihatatuoinnista, mutta toisaalta ajatus siitä pelottaa; mitä jos kyllästyn koko hihaan ja haluan siitä eroon. 😳 Noh, ehkä mietin vielä tätä!

Netflix
Suurkuluttaja 😄 Tällä hetkellä sieltä menee Making a Murdered 2, Riverdale ja Grimm. Kaikkien aikojen suosikki Netflixistä näkyviä sarjoja on ihan tosi vaikea rajata, mutta muutamia ehdottomia lemppareita ovat How to Get Away With Murder, Orange is The New Black, Moderni Perhe, Grace ja Frankie (IHAN PARAS!), Orphan Black ja Black Mirror. Unohdin varmasti jonkin tärkeä sarjan tästä listasta 😅

Kirjat
Luen harmittavan vähän kirjoja, mutta Stephen King on aina kuulunut lemppari kirjailijoihini. Vasta jäin koukkuun BookBeat -äänikirjasovellukseen ja kuuntelin sieltä esim. Mats Strandbergin Hoivakodin ja Maria Veitolan kirjan Veitola. Jälkimmäisessä parasta oli, että Maria luki äänikirjan itse! Kuuntelin tämän tosi nopeaa ja ihan joka paikassa; meikatessa, työmatkoilla, siivotessa jne.

Vuodenajat
Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta uskaltaisin sanoa, että talvi on suosikkini. Vaikka siihenkin kyllästyy aina jossain kohtaa talvea. Talven lopussa odottaa innolla kevättä, keväällä katseen käntää kesään, kesän lopussa syksyyn ja sitten JOULUUN!! Kunnon luminen talvi ja joulunaika ovat lähellä sydäntäni! Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että syksy menisi pidemmälle ja saan laittaa joulutähdet ikkunaan! Minähän olen niitä tyyppejä, jotka ripustaa joulutähdet jo marraskuussa ja jouluteenkin juomisen aloitin syyskuun lopussa. Yhtään suklaa- tai kosmetiikkakalenteria ei vielä voi tähän talouteen tuoda, sillä luukut ei vaan tule pysymään kiinni joulukuun alkuun saakka. En mie vaan pysty odottamaan 😅

Meikit
Liian monta suosikkia listattavaksi, tiedätte varmaan tunteen! 😅 Sanoisin kuitenkin, että Jaclyn Hillin ensimmäinen Morphen kanssa yhteistyössä suunniteltu luomiväripaletti on eniten käytössäni, sekä Kylie Cosmeticsin ja Jeffree Starin kosmetiikkatuotteet, erityisesti huulijutut. 👄


Tuoksut
En oikeastaan pysty käyttämään hajuvesiä enää migreenini vuoksi, mutta ennen tätä käytin paljon Clean-sarjan tuoksuja, varsinkin Shower Fresh -hajuvettä. Tähän tarttuisin vieläkin, jos voisin! Yksi ihana tuoksu, jonka myös ostaisin, on Philosophyn Amazing Grace. Tän nappaisin haltuun, jos voisin sitä käyttää.

Lämpimät ja kylmät juomat
Lämpimistä juomista suosikki on kyllä kahvi; lattekahvi on kuuma juoma, jonka kahvilasta yleensä tilaan. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, että olen Pepsi Maxin suurin fani. Ei varmaan maailman paras asia, mutta tätä kyllä kuluu melkoiset määrät 😝 Tiitu 💜 Pepsi Max 4-ever!

Ruoka
Saako tähän sanoa, että karkki? 😅 Karkki on parasta ruokaa minun mielestä. Pizzakin aivan hyvää, jos täytyy jotain suolaista napata välillä. Eläisin karkilla, jos saisin! Kuitenkin terveydestä on huolehdittava, joten pyrin syömään päivittäin 4-5 ateriaa ja juomaan reilusti vettä (Pepsi Maxin lisäksi!). Yritän kovasti opetella syömään salaattia, mutta voi vitsit et tökkii. Kyllä mie vielä tässä kehityn!


Youtube
Katson aika paljon Youtubea ja erilaisia videoita - väittäisin, että Youtube on päivittäin käytössä. Kauneuspuolelta seuraan erityisesti Tatia ja Jeffree Staria. 

Blogit
Pyrin lukemaan blogeja myös päivittäin ja kauneusblogit ovat lähellä sydäntäni. Teitä suosikkeja on niin paljon, mutta yksi lemppareista on Ostolakossa!



Kiva, jos jaksoit lukea loppuun asti! Arvostan sitä suuresti 😊

Ei kommentteja