Too Faced 'The sweet smell of Christmas' -mattahuulilakat

Myöhästyin kerta kaikkiaan tämän Too Faced 'The sweet smell of Christmas' -huulilakkasetin ostosta ja se tuntui olevan joka paikasta loppu. Harmittelin tätä tosissaan, sillä olin aiemmin tilannut tämän Ruotsin Sephorasta äidilleni, mutta jossain aivosumussa en ottanut sitä itselleni?! Ei mennyt kuin hetki, niin se oli myös Ruotsin Sephorasta loppuunmyyty ja se ei tullut enää takaisin. Sitten yksi päivä ihana tyttöystäväni oli bongannut tämän Asokselta ja tilannut sen mulle aikaisena synttärilahjana. Sain sen tosiaan vähän etuajassa, koska hän ajatteli että tätä on kivempi käyttää joulukuussa kuin saada se vasta muutamaa päivää ennen jouluaattoa. Ajatus osui kyllä ihan nappiin ja voi sitä onnen määrä kun sain tämän hyppysiin!  

Too Faced - Deluxe Melted Matte lipsticks 
Too Faced - The sweet smell of Christmas

Ensimmäisenä tietenki kiinnosti näiden tuotteiden tuoksut. Itsehän en kestä kovin montaa tuoksua tai varsinkaan sellaisia, jotka jäävät vaikka iholle tuoksumaan pidemmäksi aikaa. Näissä on tosi voimakas tuoksu, mutta kaikki niistä olivat hyviä ja makeita. Olen tottunut huulituotteiden voimakkaampaan tuoksuun jo Kylien tuotteiden kohdalla ja huulissa se ei ole minua häirinnyt. Ehkä huulista tuotteet kuitenkin kuluvat herkemmin kuin ihosta ja tuoksu hälvenee sen vuoksi nopeammin. Sävyt ovat todella ihania ja lämpimiä joulun sävyjä, juuri sellaisia joita tykkään käyttää muutenkin! Pumpkin Spice, Sugar Cookie, Cinnamon Bear ja Hot Buttered Rum (nam!).




Koostumus oli toinen, joka kiinnosti sillä en ole aiemmin testannut huulille Too Facedin tuotteita. Mattaiset huulilakat voivat olla hankalia käyttää ja sen kyllä totesin osakseen myös näiden kohdalla. Ensimmäiset kokeilut tein Instagramiin stooreihin ilman huultenrajauskyniä ja se oli itse asiassa yllättävän vaikeaa! Melted Matte Gingerbread Spice Christmas -huulilakoissa koostumus on melko paksu ja kuivahko. En tiedä, minkä verran tuoksujen lisääminen huulilakkaan on vaikuttanut koostumukseen. Koin, että leveähköllä aplikaattorilla huulten rajoja oli vaikea saada tarkasti tehtyä, vaikka yritin tehdä sitä aplikaattorin kärjellä. No se ei vauhtia hidastanut, kun nappasin näihin sopivat huultenrajauskynät ja rajasin huulet niiden avulla. En löytänyt kaikkiin sävyihin ihan täydellistä matchia huultenrajauksen ja huulilakan välillä, mutta mulle on tulossa kyllä Black Friday -ostoksia, jossa on mukana myös muutamia huultenrajauskyniä - toivotaan, että sieltä löytyy sopivammat sävyt! Käyttökokemus helpottui huomattavasti ja olin tyytyväinen lopputulokseen. 

Nämä ovat kyllä todella pysyviä, mutta paksumpia kuin mattalakat, joita olen suosinut. Mieleeni tuli Nyxin Lip Lingerie -sarjan huulilakat, koostumus oli mielestäni samanlainen! Vaalein sävy, Sugar Cookie, on ehkäpä näistä neljästä vaikein työstää, kun se tuntuu olevan melko läpikuultava ja jos huulen pinnalla on kuivia kohtia, niin pigmentti tuntuu irtoavan niistä kohdista jo levitysvaiheessa. Täytyy muistaa siis kuoria huulia, koska sävynä tuo Sugar Cookie on aivan ihana ja olen sitä pitänyt jo muutamana päivänä! Silti tämäkin pysyy huulilla tosi hyvin, kuten myös muut sävyt. Siinä mielessä nämä ovat luotettavia ja turvallisia käyttää silloin, kun huulilakalta kaipaa hyvää pysyvyyttä. Ensimmäisenä ne lähtevät irtoamaan suunpielistä, kuten itselläni ainakin kaikki muutkin vastaavat tuotteet. Lisäämisen kanssa saa olla tarkka, sillä nämä käyttäytyvät mattalakoilla hyvin tyypillisesti eli uutta kerrosta ei kannata levittää koko huulelle, vaan paikata ainoastaan kohdat, joista se irtosi. 

Too Faced - Melted Matte sävyssä Pumpkin Spice.

Pumpkin Spice huulilla. Huultenrajaus Colourpop Lippie Pencil 'Brink'.

Too Faced - Melted Matte sävyssä Sugar Cookie.

Sugar Cookie huulilla. Huultenrajaus Nyx Lip Liner 'SPL857 Nude Beige'.


Too Faced - Melted Matte sävyssä Cinnamon Bear.

Cinnamon Bear huulilla. Huultenrajaus Lumenen 'Wild Rose 15'.


Too Faced - Melted Matte sävyssä Hot Buttered Rum.

Hot Buttered Rum huulilla. Huultenrajaus Catrice Long Lasting Lip Pencil '020 Hey Macadamia Ahey!'.

Koostumukseltaan nämä eivät ole sellaisia, joihin olisin ihastunut ajatellen huulilakkojen arkikäyttöä, mutta todellakin fiilisten näitä joulun ajan ja varmasti vielä sen jälkeenkin. Tuoksut ovat todella ihania ja jouluisia, näistä kyllä saa joulun tuntua kosmetiikan puolella! Suosittelen kuitenkin käyttämään huultenrajauskyniä, sillä se helpotti kyllä tosissaan käyttöä ja tuotteen sai levitettyä huulille vaivattomammin. :) 

Onkohan myös muut Too Facedin Melted Matte -sarjan huulilakat yhtä paksuja koostumukseltaan ja mitä olet mieltä hajustetuista huulilakoista? 













4 kommenttia

  1. Oi,tuo Sugar Cookie!
    Miun lemppari näistä. Itselläni ei TF:n huulituotteista ole kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minunkin toinen lemppari Pumpkin Spicen lisäksi <3 Tulee kirjaimellisesti keksi mieleen!

      Poista
  2. Ai vitsit miten ihania! Kaikki värit näyttäisivät sopivan sulle hirmu hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä aika herkkuja! Voi kiitos, itse vähän vierastan tuota Cinnamon Bear -sävyä, kun siinä on jotenki pinkkiin taittava sävy seassa :)

      Poista