Hiuspohjan ja hiusten kuorinta, vaahtova kuivashampoo.. Ihana uutuusbrändi BUDGIE

*Sisältää mainoslinkkejä

Vasta-aikoihin Kickseihin rantautui ihanan ulkonäön omaava uutuustuotesarja hiuksille nimeltään Budgie*! Ensimmäisenä kiinnitin huomioita näihin ylisöpöihin pakkauksiin, jotka ovat hyvin tunnistettavissa keltaisesta ulkonäöstään. Keltaisen sävyn ja nimen inspiraatioina brändi kertoo olevan undulaatit - aika ihana ajatus! 😍 Kyseessä on siis vegaaninen hiustenhoitosarja, joka valmistetaan Ruotsissa. Kickseihin tuli myyntiin melko laaja valikoima erilaisia tuotteita tästä sarjasta ja puolisoni oli napannut meille ne meitä kaikista eniten kiinnostavat, eli hiuspohjan ja hiusten kuorinta-aineen sekä vaahtoavan kuivashampoon. Kuulosti ihan super mielenkiintoisilta!

BUDGIE

Omenasiideriä sisältävän The Apple Cider Scrub* -kuorinnan kerrotaan poistavan epäpuhtaudet ja muotoilutuotteiden jäämät sekä hiuspohjasta että hiuksista. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan kuorinut hiuspohjaa enkä myöskään hiuksiani, vaikka niihin liittyviä ongelmia on ollut rutkasti aikuisiällä. Olen kyllä käyttänyt syväpuhdistavia tuotteita, joilla on vähän samantyyppinen vaikutus, mutta en varsinaisesti kuorintatuotteita. Heti alkoi kiinnostaa, että voisiko tämä tuote auttaa hiusteni rasvoittumiseen, sillä ne rasvoittuvat jo yhdessä päivässä ja joudun pääsääntöisesti pesemään ne lähes päivittäin. Olen jossain vaiheessa yrittänyt pidentää pesuväliä, mutta toisaalta hiustenlähdön vuoksi minulle on sanottu, että hiuspohja olisikin hyvä puhdistaa päivittäin. Olen huomannut, että tästä pesuasiasta kyllä löytyy monia mielipiteitä, joten olen päätynyt kokeilemaan molempia vaihtoehtoja ja monia eri shampoo- ja hoitoainevaihtoehtoja. Tämä kuoriva tuote tuli kyllä loistavaan saumaan ja sarjan tuotteiden hinnat eivät huitele aivan pilvissä, joten niitä kokeilee ihan mielellään. 

Budgie - The Apple Cider Scrub -kuorintatuote

Kuorinta-aine levitetään kosteisiin/märkiin hiuksiin. Se sisältää pieniä rakeita, se on koostumukseltaan vähän geelimäinen ja se vaahtoutuu hierottaessa päänahkaan sekä hiuksiin. Tässä on kyllä melko voimakas tuoksu (tuoksuna "truly peach"; hieman kirpeän tuoksuinen), mutta kuorintatuotteessa se ei jäänyt häiritsemään minua niin paljoa, etten olisi voinut tuotetta käyttää. Minun täytyi ottaa tätä vähän reilummin kuin tavallista shampoota, jotta sain levitettyä sen kauttaalleen hiuspohjaan. Huuhtelun jälkeen hiukset tuntuivat mielestäni samalle kuin syväpuhdistavan shampoon jälkeen, eli todella kosteutta kaipaavilta. Kuorintatuubi tuntuu ensiksi vähän pieneltä, mutta sen käyttösuositus on että sillä puhdistaisi hiukset kerran viikossa, joten tuotetta ei kulu suhteessa niin paljoa. Olen käyttänyt tuotetta nyt kolme kertaa ja kokeillut sitä sekä shampoon sijaan, että shampoopesun jälkeen. Itse tykkäsin enemmän pestä hiukset ensin tavallisella shampoolla ja sitten puhdistaa tällä scrubilla. Kun en pessyt ensin tavallisella shampoolla hiuksia, jouduin ottamaan kuorinta-ainetta huomattavasti paljon enemmän, sillä hiukseni tuntuivat imevän kaiken itseensä. Pesen hiukseni aina iltaisin ja tämän käytön jälkeen hiukset ovat seuraavana päivänä jotenkin ihanan kirkkaan ja kuohkean näköiset. Olen käyttänyt kuorintatuotetta nyt kolme kertaa ja ehdottomasti jatkan kokeilua. Vielä en ole huomannut rasvoittumisen suhteen muutoksia, mutta kolme käyttökertaa on vielä todella vähän. Eli innolla jään odottamaan, huomaanko muita näkyviä tuloksia värin kirkastumisen lisäksi.

Budgie omenasiideri -kuorinta-aineen koostumus

Toinen tuote, jonka ostimme, oli vaahtoava The Dry Shampoo Foam -kuivashampoo*. Tämä tosiaan herätti kiinnostuksen ihan pelkästään koostumuksensa vuoksi (tällä samalla sarjalla on tavallisiakin kuivashampoita valikoimassaan). En ole aiemmin kokeillut vastaavaa - en ole varma, onko vastaavaa tuotetta edes olemassakaan? Tämä ainutlaatuinen kuivashampoo poistaa hiuksista epäpuhtaudet ja rasvan, eikä se jätä turhia jäämiä hiuksiin. Tuoksu on sama kuin kuorinta-aineessa ja tässä se tuntui minulle kyllä turhan voimakkaalta. Ensimmäisen kerran, kun puolisoni oli laittanut tätä hiuksiin ja tulin töistä kotiin, niin kysyin että oliko hän laittanut jotain hajuvettä itselleen - että tuoksuherkkänä ihmisenä haistoin tämän melko hyvin.

Budgie - The Dry Shampoo Foam -kuivashampoo

Budgie - New Breeze in Town

Vaahtoava kuivashampoo muistutti koostumukseltaan paljon muotovaahtoa, mutta kun sitä hajotti ja hieroi käsiin, se oli vähän kumimaisempaa koostumukseltaan - en oikein tiedä, miten sitä kuvailisi paremmin! Kokeilin levittämistä kahdella tapaa; puristamalla tuotteen suoraan hiuksille lähelle hiuspohjaa ja levittämällä sen kämmenteni väliin, kuten muotovaahdon. Kokemus oli kummallakin kerralla jännittävä! Suoraan hiuksille laittaessa tätä oli selvästi hankalampi levittää, otin kyllä hiusharjan sitten kaveriksi. Kämmenillä laittaessa homma helpottui jonkin verran, kun sen sai hierottua suoraan hiustyveen. Senkin jälkeen kyllä tuli sellainen olo, että hiukset täytyi harjata läpi, jotta tuote levity vielä paremmin. Hiukset näyttivät ensin menevän märäksi ennen kuin kuivashampoo kuivahti hiuksiin. Hetken luulin, että tilanne lähti aivan käsistä ja hiuksista tuli entistä likaisemmat, mutta kyllä se sitten kuitenkin puhdistui ja kuivui. 😄 

Budgie -vaahtokuivashampoo

Annostelu minusta on hieman haasteellista, tai ainakin tuntuu tässä vaiheessa, kun tuote ei ole vielä niin tuttu. Puhdistusteho kuivashampoossa on mielestäni aivan hyvä ja kun sen hieroo hiuspohjaan, niin se antaa kivasti pienen kohottavan efektin. Tulen käyttämään tätä kyllä uudelleen ja testaamaan lisää, että kestääkö minun käyttää näin voimakkaasti hajustettua tuotetta. En tiedä ihastunko tähän vaahtokuivashampooseen koskaan niin paljoa, että hankkisin sitä lisää, koska se tuntuu työläämmältä kuin suihkutettava kuivashampoo. Mielestäni tämä on kuitenkin sellainen, jota kannattaa kokeilla ja puolisoni on tykännyt tästä arkikäytössä. 

Onko tämä uutuustuotemerkki sinulle jo tuttu? Voisitko kuvitella käyttäväsi vaahtoavaa kuivashampoota? 🐦

Kommentit

  1. Budgien tuotteet kiinnostaa muakin tosi paljon ja etenkin tuota kuorintaa ja sitä Moisture Boostia haluaisin testata :) Mulla on tästä sarjasta vain Curl Definer -muotoilutuote, kun Kicksistä oli viimeksi tuotteet aika vähissä. Täytyy kyllä käydä tutustumassa lisää, kun varastot täydentyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä itsekin vielä tsekata, että mitä kaikkea siellä olikaan ja ehkä testata sitä ”tavallista” kuivashampoota :)

      Poista
  2. Mie tilasin myös tuon kuorinnan, mutta se oli lähinnä jemmaostos, kun edellistä riittää vielä pariin kertaan (Natura Siberica). Tuo kuivashampoo vaikuttaa mielenkiintoiselta! Itsekin suosin suihkutettavia, mutta käytän niitä todella harvoin. Matkakokoinenkin kestää melkein vuoden. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuorinta on vaikuttanut kyllä tosi hyvältä! Toivottavasti tykkäät :) tuo vaahto oli kyllä kokeilemisen arvoinen, sen verran erilainen kuin mihin on tottunut!

      Poista
  3. Mulla on sama ongelma, että hiukset rasvoittuvat päivässä. Etenkin nyt tässä polkkamallissa se häiritsee enemmän, kuin pitkissä. Pitkänä pari suihkautusta kuivashampoota ja nuttura pään päälle niin se oli siinä. Mutta nyt tuottaa aina tuskaa pitää se yksi päivä väliä hiusten pesussa. Kuivashampoolla siitäkin tietty selviää :D Pitää miettiä tuota hiuspohjaa kuorivaa shampoota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kierteestä olis kyllä ihana päästä irti; toivotaan että tästä kuorinnasta olis apua. Joillakin shampoilla saan hallittua rasvoittumista, mutta ne eivät tunnu korjaavan itse ongelmaa, vaan hoitavan niitä oireita. On se vaikeaa! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit