Etanavoide ikääntymistä, kuivuutta ja epätasaisuuksia vastaan

Etanavoiteet ja -seerumit ovat tuttu näky ihonhoitotuotteissa ja saatavilla onkin useita erilaisia etanavoiteita. Varsinkin korealaisen kosmetiikan ystävät ovat varmasti törmänneet etanavoiteisiin, sillä Itselläni aluksi suoraan sanottuna hieman ahdisti ajatus etanatuotteiden käyttämisestä ja pureskelin asiaa jonkin aikaa ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan. Etanatuotteissa on niin uskomattoman hyvät vaikutukset ihoon, että en voinut yksinkertaisesti jättää kokeilematta! Kirjoitin tämän postauksen voiteesta, joka on ollut käytössä jo pidempään ja purkki on rakkaudella käytetty tyhjäksi. Tuote on kuitenkin niin hyvä, että se ansaitsee oman juttunsa. ♡

Mizon - Black Snail All in One Cream -etanavoide


Etanaseerumi
Etanaseerumi korjaa ihovaurioita sekä kosteuttaa ihoa.  Superainesosalla, eli etanan limalla, on anti-ageing -vaikutuksia, sillä sen sanotaan silottavan hienoja juonteita ja ennaltaehkäisevän vanhenemista. Etanaseerumin kerrotaan myös aktivoivan ihon omaa kollageenituotantoa sekä lisäävän ihon elastisuutta, joilla molemmilla on tärkeä rooli ihon hyvinvoinnissa ja elinvoimaisuudessa. Kaiken tämän lisäksi etanan lima rauhoittaa ärtynyttä ihoa, jonka vuoksi se sopii yleensä käytettäväksi myös atooppiselle iholle. Vaikka etanaseerumia sisältävät voiteet soveltuvat kaikille ihotyypeille ja ovat vähän allergisoivia, kannattaa kuitenkin muistaa aina testata tuotteen sopivuus omalle iholle, kuten kaikkien tuotteiden osalta.

Black Snail All in One Cream
Meillä on ollut käytössä Mizonin Black Snail All in One cream, joka sisältää huikeat 90% etanaseerumia. Etanaseerumin lisäksi voiteessa on 27 eri kasviuutetta, jotka yhdessä etanan liman kanssa hoitavat ja ravitsevat ihoa tehokkaasti. Koostumus voiteessa on hauskasti vähän hyytelömäinen, joka ensimmäisiä kertoja käyttäessä sai aikaan vahvat mielikuvat etanan limasta. Tuli hetkellisesti tunne, että levittäisin pelkkää limaa kasvoilleni, mutta näinhän se toki ei ole, sillä etanan lima myös käsitellään ja prosessoidaan laboratoriossa, eikä suoraan purkiteta niin kuin mielikuvani antoi ymmärtää. 😄 Voide levittyy todella helposti kasvoille ja se myös imeytyy hyvin ja nopeaa. Iholle ei jää kalvomaista tunnetta, vaan iho tuntuu pehmeältä, silkkiseltä ja ravitulta.

Etanavoiteen koostumus

Black Snail All in One Cream


Käyttö
Minulla itselläni on melko herkästi rasvoittuva sekaiho, joten olen käyttänyt *Mizonin Black Snail -voidetta lähinnä yövoiteena. Minulle se on ollut riittävän paksu yöksi kosteuttamaan osittain pintakuivaa ihoani. Talviaikaan olen myös kokeillut tätä meikin alle ja se toimii siihenkin tarkoitukseen loistavasti - talvella ihoni on selvästi kuivanpuoleinen, johon tämä voide toimii loistavasti. Voide kuivaa nopeasti ja meikki levittyy sen päälle vaivatta. Nyt, kun ihoni taas rasvoittuu enemmän, en ole käyttänyt Black snail -voidetta meikin alla. Ihoni on kuitenkin epätasainen, joten yövoiteena tämä toimii loistavasti ja voiteella on selvästi ihoa tasoittava vaikutus.

Rakkaudella tyhjennetty etanavoidepurkki!

Oletko sinä kokeillut etanatuotteita vai onko ajatus etanan limasta liikaa? 😄 Jos sinulle heräsi kysymys, että miten etanan lima päätyy kosmetiikkapurkkiin, niin löysiin hyvän artikkelin asiaan liittyen (englanniksi) tästä!


*Sisältää mainoslinkkejä

Ei kommentteja