Toukokuun kosmetiikkasuosikit!

Toukokuuhun mahtui paljon ihania tuotekokeiluja ja uusia tuotteita, joita en ole aiemmin kokeillut. Suosikkilista voisi olla siis melkoisen pitkä taas, mutta valitsin tähän postaukseen viisi tuotetta, jotka jäivät minulle erityisesti mieleen, yllättivät minut tai pääsivät päivittäiseen käyttööni!

Ensimmäinen meikkituote, johon toukokuussa ihastuin, oli *bareMineralsin barePRO Longwear Lipstick -huulipuna. Sain tämän huulipunan sävyssä 'Bloom' pr-lahjana Sirowa Finlandin ja bareMineralsin pressiaamiaistapahtumasta ja ihastuin tuotteeseen heti ensikokeilulla. Suosin yleensä huulilakkoja huulipunien sijaan, mutta tässä on todella ihana koostumus, ja tuntuu kuin huulille ei olisi laittanut mitään. Todella kevyt, mutta runsaspigmenttinen mattahuulipuna. Pysyvyydessä ei aivan vedä vertoja huulilakalle, mutta pysyy kuitenkin tavallista huulipunaa paremmin. Huulipunassa on myös hoitavia ainesosia, kuten auringonkukka- ja jojobavahaa ja ne myös ehkäisevät huulia kuivattavaa tunnetta. Jos siis tykkään mattahuulipunista, mutta huulesi kuivuvat herkästi, kannattaa kokeilla bareMineralsin huulipunaa!

bareMinerals BarePRO huulipuna sävyssä Bloom

Bloom huulten keskiosassa, rajaukset tehty tummemmalla sävyllä


Toisena meikkituotesuosikkina haluan ehdottomasti nostaa esille Beautyblenderin *BOUNCE-meikkivoiteen, jonka sain testattavaksi Nobe Beautylta. Tällä meikkivoiteella tulee uskomattoman luonnollinen, mutta peittävä lopputulos ja se sopii koostumukseltaan täydellisesti sekaiholleni (yllä olevassa kuvassa mulla on meikkivoiteena BOUNCE). Olen käyttänyt tätä lähes päivittäin siitä asti, kun sen sain. Voit lukea paremmin BOUNCE-meikkivoiteesta tekemästäni postauksesta tästä. Suosittelen kyllä ainakin sekaihon omaavia henkilöitä kokeilemaan tätä meikkivoidetta! Tiedän, että tämä meikkivoide tulee olemaan osa meikkejäni pitkään.

beautyblender BOUNCE


Kolmas meikkituote, jota olen tykännyt käyttää toukokuussa, on Too Facedin vedenkestävä Better Than Sex -ripsiväri. Tämä on ainoa, jolla olen saanut superlyhyet ripseni edes jotenkin kuosiin. Otin keväällä ripsenpidennykset pois, ja vaikka omia ripsiäni ei ollutkaan irronnut, olivat ripset kyllä todella lyhyet. Olen laittanut pohjalle Essence Super Curl -ripsiväriä, jolla olen saanut erottelevuutta ja sitten laittanut Better Than Sex -ripsiväriä päälle. Pelkästään tällä ripsarilla ripseni menevät liian tönkköön, mutta Essencen ripsiväri alla on toiminut loistavasti. Olen kokeillut tätä samaa kulttiripsiväriä ei-vedenkestävänä ja se ei sopinut minun lyhyille ripsille ollenkaan, koska taivutukset eivät pysyneet. Tämä vedenkestävä versio kuitenkin pitää taivutukset kivasti paikallaan! 

Too Faced - Better Than Sex -ripsiväri (vedenkestävä)

Too Faced - Better Than Sex 


Ihonhoitotuotteissa tykkäsin korealaisen Coxir -tuotemerkin *Green tea BHA -kasvovedestä erityisen paljon. Sain Coxirin tuotteita testiin Bearelilta ja olenkin käyttänyt sitä nyt noin seitsemän viikon ajan. Kasvovesi poistaa kuollutta ihosolukkoa, rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Minulla ei ole tämän tuotteen käytön jälkeen ollut kuivia kohtia kasvoissa, joissa näkyisi kuollutta ihosolukkoa, joten meikkikin on näyttänyt paljon paremmalta kasvoilla. Koostumukseltaan tuote on tosi riittoisaa ja hyvin levittyvää. Olen itse painellut kasvoveden kasvoilleni puhtailla käsillä ja tähän mennessä tuotetta onkin kulut tosi vähän, vaikka se on päivittäisessä käytössä. Tuotteessa on tuoksua, mutta en kokenut sitä liian voimakkaaksi, eikä se jää kasvoille pitkäksi aikaa. Kasvovesi sisältää vihreää teetä, etanaseerumia, BHA-happoa. hyaluronihappoa sekä aloen lehtimehua, joiden vaikutukset iholle ovat loistavat:

Vihreä tee rauhoittaa ihoa tehokkaasti, erinomainen aknen hoidossa.
Etanaseerumi auttaa ihoa uudistumaan, tasoittaa ihon juonteita, arpia tai epätasaista sävyä.
BHA-happo tekee ihosta puhtaamman ja sileämmän poistamalla iholta kuollutta ihosolukkoa sekä ehkäisemällä epäpuhtauksien muodostumista.
Hyaluronihappo ja aloen lehtimehu kostetuttavat tehokkaasti



Coxir - Green Tea BHA Clear Toner


Toinen ihonhoitotuote, jota olen käyttänyt paljon, on Eyenlipin Super Aqua Moisture Cream -kasvovoide. Super Aqua sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ihoa ja tukee ihon kollageenia. Hyaluronihappo myös tunnetusti auttaa ihoa pysymään kimmoisana ja nuorekkaana ehkäisten ryppyjä. Hyaluronihapon lisäksi kosteusvoide sisältää niasiiniamidia eli B3-vitamiinia, joka myös kirkastaa ihoa ja auttaa ihoa säilyttämään sen kosteustasapainon. Koostumukseltaan voide on paksuhkoa, mutta levittyy ja imeytyy iholle helposti. Olen itse käyttänyt tätä suurimmaksi osaksi yövoiteena, mutta ajoittan laittanut myös meikin alle kuivempiin kohtiin. Minulla on rasvoittuvaisuuteen taipuva sekaiho ja tämä on ollu täydellinen yövoide mulle, sillä rasvoittuvakin iho tarvitsee kosteutusta. Tässäkin tuotteessa on tuoksu, mutta melko mieto ja katoaa kyllä nopeaa kasvoilta.

Eyenlip - Super Aqua Moisture Cream -kasvovoide


Tällaisia suosikkeja minulla toukokuussa. Sattuiko listassa olemaan samoja kuin sulla? :)

*Sisältää mainoslinkkejä



2 kommenttia

  1. Sulla on aina tosi ihania huulimeikkejä ja mulle tulee himotuksia :D kuten Jeffreen Calabalas(?) joka meni ostoslistalla sun takia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 ihana kuulla, se Calabasas on ihana sävy! Sopii varmaan sulle ihanasti.

      Poista