Sateenkaarimeikki + 6 erilaista silmämeikkiä | Morphe x James Charles luomiväripaletti

Olen Instagramin puolella useampaan otteeseen vilautellut tätä James Charlesin ja Morphen yhteistyössä toteutettua luomiväripalettia, josta löytyy huikeat 39 erilaista sävyä! Kyseessä ei ole uutuustuote enää, mutta olen yllättävän vähän nähnyt tätä suomalaisten sosiaalisessa mediassa, joten en tiedä kuinka moni sen on hankkinut. Tämä luomiväripaletti on ollut minulla useamman kerran ostoskorissa, mutta syystä tai toisesta aina jäänyt tilaamatta. Nyt alkukesästä päätin kuitenkin tilata sen, koska kaipasin erilaisia luomivärisävyjä, varsinkin kirkkaita värejä. Kävin taas katsomassa Jamesin videon, jossa hän esittelee paletin ja videon lopussa paletti oli myyty mulle! Morphen sivuilta tilattuna paletin hinta on 43€ ja sivuilta saa yleensä 10% alennusta vaikuttajien alekoodeilla, joita netistä löytyy googlaamalla. Postikuluja ei tarvitse maksaa, eikä muita sivukuluja, sillä tuotteet lähetetään Iso-Britanniasta.


The James Charles paletin sävyt
Mielestäni tässä paletissa parasta on se, että se sisältää yllättävän paljon sävyjä, joilla voi tehdä myös neutraalin silmämeikin. Sen lisäksi mahdollisuudet väreihin ovat loistavat, enkä oikeastaan jäänyt kaipaamaan mitään yksittäistä kirkasta väriä tähän. Luomiväripaletista löytyy siis kaikki eväät esimerkiksi sateenkaarimeikin tekemiseen. Paletista löytyy lisäksi muutamia shimmer-sävyjä, joita voi käyttää esimerkiksi korostussävynä. Erityisesti isossa napissa oleva sävy 'Face' (toinen vasemmalta) on loistava tähän tarkoitukseen. Myös ihana pienessä napissa oleva vaaleanpunainen sävy 'Literally' on ihana käytettäväksi poskipunan ja aurinkopuuterin päällä korostussävynä. 

The James Charles luomiväripaletti

James Charles - Unleash your inner artist

Erittäin värikkäiden sävyjen lisäksi paletissa on tosiaan hyvä valikoima neutraaleja sävyjä! Nämä mahdollistavat monen erilaisen silmämeikin tekemisen ja ne osaltaan tekevät paletista todella monipuolisen. Lisäksi paletti koostuu suurimmaksi osaksi mattasävyistä, joten plussaa myös siitä. 




Paletin kirkkailla väreillä meikatessa kannattaa huomioida, että luomivärisävyjä voi olla parempi "pakata" luomelle eli painella väriä ja kerrostaa sitä. Näin pigmentistä saa paljon vahvemman ja kirkkaammaan. Kannattaa myös kopauttaa sivellin esimerkiksi paletin tai käsipeilin reunaan, niin ylimääräiset sävymuruset tippvuat siveltimestä ja eivät siten varise alaluomellesi. Jos lähtee suoraan häivyttämään, niin sävyt ovat enemmän pastellisia kuin kirkkaita. Mutta jos haluat nimenomaan pastellisen sävyn, niin sekin onnistuu, kunhan häivytät tuotetta alusta alkaen vähän kerrallaan.




Unleash your inner Artist
Olen tehnyt James Charlesin paletilla paljon erilaisia silmämeikkejä ja käyttänyt sitä paljon varsinkin arkisin. Olen ollut tyytyväinen palettiin, vaikka kooltaan se tuntuukin vähän hurjalta. Onneksi se on kevyt ja litteän mallinen, niin se helpottaa kuljettamista! Keräsin tähän postaukseen kuusi erilaista silmämeikkiä, jotka olen paletilla tehnyt ja kuvannut. Suurimassa osassa on käytetty Zina.fi -verkkokaupan liimattavia irtoripsiä nimeltä Clarita, jotka sain heiltä testattavaksi (kuvatekstit, joissa nämä ripset, merkattu *tähdellä). Ripset ovat todella kauniit ja vaikka niissä on melko paksu ripsinauha, tuntuvat ne silmissä mielestäni mukavilta. Löydät kuvat alla!

Persikkaisen pinkki silmämeikki - sävyt Mary, Literally, Skip, Love that, Sister 

Sateenkaarimeikki - sävyissä suurin osa kirkkaista väreistä

Punasävyinen silmämeikki * - sävyt Canvas, Tune, Code James, Rusted, You're kidding,  No beans, Benny, Spooky,  Ringlight

Pastellinen violetti silmämeikki * - sävyt Brother, Love that, Single,  Sister 

Klassinen ruskea silmämeikki * - sävyt Canvas, Punch me, No beans, Benny,  So good,  Ringlight

Kesäinen vihreä silmämeikki * - sävyt Canvas, Mary,  Social blade, Ringlight

Pinkki silmämeikki - sävyt Pinkity drinkity, Skip, Love that, Sister, Ringlight


Mikä näistä lookeista oli sinun suosikkisi? 
Tämän sateenkaaripaletin myötä vielä kerran ihanaa Pride-viikkoa kaikille!  💜


11 kommenttia

  1. Ihan mieletön paletti <3 Mitkä sävyt ja upeita meikkejä olet sillä tehnyt :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää niin upealta paletilta ja tosi kauniita meikkejä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Olen kyllä täysin tykästynyt tähän palettiin!

      Poista
  3. Siis wau mitä meikkejä! <3 Tuo palettikin näyttää superhoukuttelevalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Paletti on kyllä tosi houkuttelevan näköinen ja se olikin syy, miksi päädyin sen ostamaan!

      Poista
  4. Paletti näyttää ihanalta ja vitsit mitä meikkejä, kesäisen vihreä & sateenkaarimeikit oli mun suosikit :)

    VastaaPoista
  5. Tajuttoman kauniita silmämeikkejä oot tällä taikonut, oon ihastellut niitä Instassakin! <3

    PS. Nyt alan mäkin lukemaan sun blogia ja kommentoimaan säännöllisesti :) Ihana banneri muuten sulla!

    VastaaPoista
  6. Kaikissa on kyllä upeat värit, mutta onhan tuo vesimelonimeikki nyt ihanan kesäinen ^_^

    VastaaPoista